Tuuli nousee: Opetuksen uusia tuulia -opetusteknologianäyttely ja -infopäivä 10.10.1012

Opetusteknologianäyttely ja -infopäivä Opetuksen uusia tuulia Tampereen yliopistolla lähestyy. Viime vuonna järjestetty ”lelupäivä” Tampereen eVarikolla viesti kävijöiden runsaudella, että kiinnostusta on päästä kurkistamaan tulevaisuuteen ja uusimpiin välineisiin, joita opetukseen tällä hetkellä ja tulevaisuudessa on tarjolla. Näytille tulee erilaisia mobiililaitteita, kosketustauluja ja -näyttöjä ym.  monenlaisia laitteita ja ratkaisuja, jotka antavat uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia opetukseen. Lisäksi paikalla on demoilemassa ja esiintymässä monia kehittäjätahoja, jotka työskentelevät uusien innovaatioiden parissa opetuksen elävöittämiseksi. Kaikki he yhdessä antavat katsauksia, minkälaisia välineitä ja opetustapoja meillä tulevaisuudessa voi olla.

Ajatus tapahtumassa tuoda oppijoille, opettajille, opetushenkilöstölle sekä muille asian kanssa töitä tekeville uusinta opetusteknologiaa, joista puhutaan paljon ja ehkä etäältä on nähnytkin, mutta nyt sitä pääsee kokeilemisen ja keskustelemisen kautta itse muodostamaan mielipiteensä. Jotta tilaisuus ei olisi vaan ”lelujen” ihmettelemistä, mukana on myös runsas joukko kertomassa erilaisista pilottitoteutuksista ja myös vakiintuneista käytänteistä, miten teknologiaa on käytetty onnistuneesti opetuksessa. Tavoitteena on kertoa: ”Tästä nyt kohistaan”.

Näyttelyn rinnalla toimii aamupäivällä erilaisia näytteilleasettajien esittelyitä ja demoja sekä iltapäivällä kuullaan luento Opettajan tulevaisuuden taidoista ja muuttuvista oppimisympäristöistä. Tässä siis myös loistava tilaisuus tulla myös keskustelemaan!

Tilaisuuden järjestää tänä vuonna yhteistyökumppaneiden kanssa OTE-hanke ja Tampereen eOppimisen klusteri, joka kokoaa Tampereen alueen tieto- ja viestintätekniikan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön toimijat (Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen kaupunki, Tampereen kesäyliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto, Hermia ja Poliisiammattikorkeakoulu).

Yhteistyökumppanit ja tarkemmat tiedot löytyvät ohjelmasta. Oikein paljon tervetuloa tutustumaan!

Advertisements
Kategoria(t): Laitteet ja ohjelmistot (OTE), Tampereen OTE. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tuuli nousee: Opetuksen uusia tuulia -opetusteknologianäyttely ja -infopäivä 10.10.1012

  1. Paluuviite: Opetuksen uusia teknologiatuulia « eoppiasema

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s