Molla tuo median osalliseksi lasten arkea

Päiväkoti-ikäisten mediakasvatushankkeet Molla (LPR) ja Molla (TKU) starttasivat seminaarilla Lappeenrannassa 24.11 Kesämäen päiväkodilla, jossa Hanna Pakarisen kuorokilpailun kuoro oli ollut edellisenä iltana harjoittelemassa. Kuoroesityksiä ei ollut seminaarivieraille nyt tarjolla, mutta sen sijaan kuultiin hyvin mielenkiintoista asiaa lasten mediakasvatuksesta. Helsingin yliopiston kasvatustieteiden laitokselta Sara Sintonen kertoi faktoja siitä, missä mennään meidän diginatiivien sekä heidän vanhempiensa kanssa sähköisen median käytön saralla.

Vaikka Suomen on sanottu pudonneen digipuusta, Sintonen halusi korostaa, ettei meillä ole oikeasti mitään huolta siitä. Opetushenkilökuntamme hyvän pedagoginen osaaminen vuoksi tvt:n opetuskäyttöön ottaminen tulee olemaan nopeaa, kunhan opettajat tulevat sinuiksi välineen kanssa. Sen sijaan mediakasvatus tulisi ottaa paremmin esille niin lasten kuin heidän vanhempien kanssa. Sosioekonominen ero on kasvamassa, mahdollisesti ehkä tiedon ja keskustelun puutteen vuoksi. Nykymedia lietsoo internetin kauhukuvia eivätkä vanhemmat tiedä, miten suhtautua yhä lisääntyneeseen avoimuuteen ja lastensa sähköiseen elämään. Pienet lapset ovat sujuvasti netissä, kuluttavat sähköisiä medioita, pelaavat enemmän ja vähemmän kehittäviä pelejä ja osa ihmissuhteista kuuluu vaan hoitaa verkon välityksellä. Muuten on ihan ’out’ , riskinä syrjäytyminen ja kenties jopa kiusaaminen.

Onneksi meillä kuitenkin lapsien kaverina Molla ja Mons – Molla-hankkeiden omat hahmot, jotka antavat mahdollisuuden myös lasten tehdä kaikkea kivaa kameroilla, pädeillä, kosketustauluilla ja nauhureilla, mitä aikuisetkin tekevät, mutta siten, miten lapset haluavat. Ehkä itsekin äitinä voisin antaa lapsilleni kamerat käteen ja nautiskella heidän tavastaan nähdä ja kuvata maailmaa 🙂

Päivähoidon puolella tieto- ja viestintätekniikan sulauttaminen osaksi toimintaa on vielä alkutaipaleella. Monissa päiväkodeissa mietitään, mitä laitteita voisi ottaa lasten käyttöön, kun haasteena on pikkulasten lukutaidottomuus. Näihin kysymyksiin Molla-hankkeet, ja jo pitempään toiminut Epun mediareppu -hanke, pohtivat vaihtoehtoja, joten kannattaa lukea kokemuksia heidän blogeistaan ja vielä vinkkejä eteenpäin!

Mainokset
Kategoria(t): Laitteet ja ohjelmistot (OTE), Tampereen OTE. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s